rakkaudesta hulluuteen

hulluudesta rakkauteen,

rakkaudesta hulluuteen,

hulluudesta valehteluun

ja nyt...

...olen tässä

h u l l u

"Toisen kerran kuolin Jyväskylässä Kortepohjan ylioppilaskylän D-rakennuksen asunnossa 207 syyskuussa 1983."

Juha Hurme - Hullu

p l e a s e

mä en enää j a k s a 

mä en enää j a k s a 

mä en enää j a k s a 

mä en enää j a k s a 

mä en enää j a k s a 

olla nää olla tälläinen...

mä en enää j a k s a 

mä en enää j a k s a 

mä en enää j a k s a 

mä en enää j a k s a 

mä en enää j a k s a 

olla enää e....

--------------------------------------------------------

miksi en pysty itkeä?

onko se nyt niin vittu vaikeaa?

miksi on aina pakko hymyillä?

yli viisitoista kirjaa rästissä, enkä pysty keskittyä

keskittymisestä ei ole tietoakaan, kun kirjoja pitäisi lukea.
edes niihin suosikkikirjoihin ei voi keskittyä samalla tavalla.

tosiaan siis viisitoista kirjaa lukematta ja ostan silti aina lisää.
pitäisi lukea mm. Jumalat juhlivat öisin (The Secret History), The Song Of Achilles, Liisa Ihmemaassa, Palo Alto ja Yön Talo -sarjan seitsemäs vai kahdeksas osa.

oon miettiny jo kauan, että pitäiskö tässä oikeesti pistää elämä ns. "kuntoon" ?
liikkua enemmän, kuvata ja kirjoittaa enemmän, panosaa kouluun yms.
olisinko sitten o n n e l l i n e n ?
(veikkaan että en)

and now she's so devoid of color she don't know what it means

so much colors in these pictures,
so much feelings in these pictures,
so much bad feelings in these pictures.

i'm a mess

I still look for your face in the crowd

Oh if you could see me now

-----------------------------------------------------------------------------------

Onko hän ylpeä minusta, jos hän tietäisi kuinka paljon olen kehittynyt?

Toivottavasti on,

sillä jopa minä olen ylpeä itsestäni.

Toivon vain, että hän voisi sanoa sen minulle kasvotusten.

Se olisi...ihanaa.

-----------------------------------------------------------------------------------

It's been a long day without you, my friend
And I'll tell you all about it when I see you again
We've come a long way from where we began
Oh, I'll tell you all about it when I see you again

When I see you again

are you ready for another bad poem?

i hope you are.

tämän julkaiseminen vaati paljon, mutta kerrankin olen ylpeä jostain omasta jutusta.
otsikko on tumblrista (käyttäjä oli poistettu)

-----------------------------------------
(paljon)
nyt mielessä toinen,
hieman (paljon) nuorempi.
heissä on jotain samaa (paljon).
erotan kyllä heidät,
mutta välillä (useasti) sekoitan.

molemmat heistä komeita,
molemmat heistä hauskoja.
heistä molemmista välitän (paljon),
he molemmat vittuilevat (paljon).

molemmat tutkailevat minua sinisten silmiensä takaa.
pidän siitä.

pidän siitä, kun molemmat heistä saavat minut nauramaan.

miksi tämä aina menee tähän?
miksi aina ajattelen näin?

-----------------------------------------

ralli ja (teko)ruusu

teinitytöt kirjoittavat surullisia runoja

Olen kirjoittamassa tarinaa unestani, jonka näin tuossa viikko sitten. Siitä unesta lähtien olen alkanut laatimaan Roselle elämää. Sanoja on jo rapiat 2k. Haluasin, että olisin jo kirjoittanut enemmän, mutta taidan olla liian itsekriittinen.

"Teenage girls write sad poems about how guys destroyed their hearts. How they left them broken and hopeless. I thought that was what love it for the longest time. I thought that in order to be in love you had to be sad and hopeless, and the perfect man would come and pick you up, and tell you that everything is going to be okay. But then I met you when everyday was a bad day. You were my main source of happiness. I was codependent on your smile. I needed your eyes to look at me in order to have a good week. But then you left. Then the bad days turned into worse days. I had to learn to hold my own hand. I had to tell myself that everything was going to be okay, and then I had to make things okay. After that, I saw you again when I was having good days. You didn’t make me smile, but you made me smile even brighter. You didn’t make me happy, I did that. But you made me happier."

- tumblr 

he has a fucking Nissan

Pitkästä aikaa olen saanut/tehnyt/nähnyt:

- ahdistuskohtauksen
- hyvän mielen (hieman ristiriidassa tuon kohtauksen kanssa)
- kirjoittanut (ja paljon)
- käyttänyt punaista huulipunaa
- katsonut sarjaa (Elementary)
- ja ennen kaikkea nähnyt hänet

"having a huge breakdown but not telling anyone because that’s attention seeking and manipulative"

Oon x-määrän aikaa miettiny,
että oonko mä oikeesti ollu niin pahoin masentunu?
Etten olisi vaan "feikannu" kaikkia mun ajatuksia ja tunteita?
Juuri tuon 'attention seeking' takia.
Terapeuttini sanoi, että: "Et ole"
Uskon häntä.
Miksi en uskois?
Hän myös sanoi, että oon nykyään jo niin "tasapainossa",
että en tunnista niitä tunteita ja ajatuksia.
Sen takia luulen, että olen kesinyt kaiken vaan.
Uskon häntä.

Mutta silti, kun luen mun vanhoja tekstejä niin kyllä mä tunnistan sen pahan olon,
mikä sillä nuorella tytöllä on ollu.
Välillä ne tunteet tulee takaisinki,
ei niin pahoina, mutta tulevat kumminkin.

Itkin tuossa yhtenä sunnuntai-iltana (taas se vitun sunnuntai) kavereilleni whats appin kautta.
Yritin selittää heille, varmaan huonosti, koska he eivät osanneet auttaa.
Kuka osaisi?
Eikä se mitään, arvostin sitä että he kuuntelivat edes.

// otsikon kaappasin täältä

I could write a book about you. But then everyone would see you as I do and love you. I cannot allow this. Not because I’m jealous but because loving you hurts like hell and why should more people feel that much pain?

Olen kirjoittamassa tarinaa hänestä, meistä.
Tarinan kulku ja kirjoitus tyyli ei ole kovinkaan kaunista,
mutta saampahan ainakin harjoitusta.
Se pohajautuu yhteen uneeni,
jonka näin viime viikolla.
Muistan joitakin yksityiskohtia ja "vuorosanoja" niin että pelottaa.
¨
Pelottaa, että mitä jos "retkahdan" (relapse) taas näin syksyllä.
Yritän tappaa itseni, taas.
Kuulemma jotkut ovat muutkin ovat hieman peloissaan.

Olen saanut uuden ystävän, koulusta.
Tai ainakin tuttavan.

---------------------------------------------------------------------------------

Haluan aloittaa bloggaamisen uudestaan.
Tällä kertaa, jotain mikä näyttää ja kuulostaa enemmän minulta.

---------------------------------------------------------------------------------

Haluaisin julkaista tänne omia tarinoitani ja omia so called runoja,
mutta en uskalla.
Jokainen kirjoittaja kirjoittaessaan paljastaa aina hieman jotain itsestään.
Minä paljastan melkein kaiken.
Liki 70% tarinoitteni faktoista (joiden pitäis olla fiktiota) ovat täysin omasta elämästäni.
Takoittaako tämä, että minulla on huono mielikuvitus?
Vai että haluan maailman tietävän koko totuuden minusta?
Vaikka olen kyllä avoin ihminen, pälätän koko ajan,
mutta silti hieman pelottaa jakaa täyttä faktaa.

Haluatteko te, että julkaisisin omia kirjoituksiani tänne?

#PROVINSSI15

Haloo Helsinki

Pariisin Kevät

Scandinavian Music Group

Jenni Vartiainen

The Script

Calvin Harris

Antti Tuisku

Muse

Aivain huikeet neljä päivää takana! Jalat on sanonu ittensä melki irti, mutta se oli kyllä sen arvoista. Kohokohtina oli ainakin Muse, The Script, Calvin Harris ja (vaikka sainkin vittuiluja) Antti Tuisku! Keskiviikkona ja lauantaina olin pääosin yksin, mutta onneks kaverit osti liput torstaille ja perjantaille. En tiiä oikeen mistä pitäis kertoa, joten kysykää kommenteissa jos on jotain kysyttävää!

"I have a special skill of feeling too much when I shouldn’t, and feeling nothing when I should."

Yli kaksi kuukautta sitten olin erilainen. Hiukseni olivat ensinnäkin oranssimmat kuin nyt (nyt ne on vain blondihamppua) ja minulla oli vielä mahdollisuus mennä turvaan. Nyt ne molemmat ovat poissa. Kyllä, turvalla meinaan osastoa. Pelottava ikä kuin 18 on lähestymässä, jolloin en pääse enää nuorisolle. Olen kyllä muuttunut muutenkin. Olen rohkeampi ja (ehkä) avoimempi. Haluaisin kyllä avautua teille kaikesta hyvästä ja huonosta, mutta ehkä pidän ne toistaiseksi sisälläni. 

Nykyään turvani ovat perheeni ja kaverini. Ilman heitä olisin täysin hukassa.

Twenty One Pilots // Stressed Out

new hair

i've been hating everything, everything that could have been

Uusin inspiraatiokirjani. Ei, se ei ole tyhjä, mutta olen kirjoitellut sinne myös tunteitani, joten en tule näyttämään sivuja. Olen työskennellyt leikkaa-liimaa tekniikalla lehdista kuvia ja myös tulostellut netistä. En rakasta tätä, vielä. Ehkä aika näyttää tulenko pitämään tästä koko kirjasta edes. Olen löytänyt Sky Ferreiran.

tyhjän paperin kammo

Olen kirjoittamassa tarinaa Hannasta. Hanna on, miten sen nyt sanoisi, vaikeuksissa. Hänelllä ei mene järinkään hyvin. Hanna on 19-vuotias. Tarina edistyy hyvin, saatan sen jopa joskusn linkata tännekin. Jos siis saan sen joskus valmiiksi. Tarinan nimi on Tyhjän paperin kammo. Sanatavoitteena on noin 50k. Epäilen vahvasti, saanko edes puoliakaan siitä. Aikarajaa ei ole, muuten stressaisin liikaa.

Nämä kuvat eivät liity mitenkään tekstiin. Halusin vain näyttää, kuinka tarkenin ilman sukkahousuja tai legginssejä. 

mistä sitä kirjoittaisi?

Minulla on ongelma, en tiedä mistä kirjoittaa. Mihinkään, kaikki on jäässä. Päiväkirja, ajatusvihko ja tämä blogi. Ainut mihin sitä tekstiä tulee on työ (tarinani)(kyllä kutsun tarinaani työksi, so what?). Ja sekin, mitä sinne tulee on kyllä aikamoista kuraa. Haluaisin kirjoittaa, mutta kun ei ole sitä inspiraatiota tai jaksamista. Työkin on ihan kivaa välillä, mutta haluaisin aloittaa sen koko ajan alusta ja muuttaa jokaisen lauseen toisenlaiseksi. Mutta olen jo kirjoittanut sinne yli 1000 sanaa, miten viitsisin pyyhkiä vain ne sanat ja lauseet pois?

Meillä alkoi tiistaina äidinkieli koulussa. Ajattelin, että siitähän tulisi kivaa, saamme kirjoittaa, jee. Mutta ei. Me menimme vain ns. "teoriaa". Eli sanaluokkia, verbejä ja yms. Olisin niin kovasti halunnut tuottaa itseäni, mutta ei. Olisin niin kovasti halunnut kirjoittaa esseen vapaavalintaisesta aiheesta. On siinä kurssissa sentään yksi hyvä puoli. Meidän pitää lukea itse valitsema kirja ja saamme siihen kirjaan liittyviä tehtäviä sitten kokeeseen. Valitsi Punaisen lohikäärmeen (Thomas Harris, suprise suprise). Olen aloittanut sitä jo ja päässyt peräti puoleen väliin, mutta se jäi kesken kun lukeminenkin jäi. Harmi.

pastel pink cardigan

ja kyllä, tatuointi on feikki

hannibal the cannibal

Lempikirjani kautta aikojen: Thomas Harris - Hannibal

Olenko koskaan kertonut, kuinka haluaisin olla kuin Hannibal Lecter? En edes tiedä miksi. Haluaisin vain "raaka" ja "tunteeton" tai ainakin näyttää siltä. Haluaisin puhua viisaasti ja salakavalasti. Haluasin olla psykologi. Halauaisin tappaa, en ehkä syödä, mutta tappaa. Tuntea sen kun toisesta ihmisestä lähtee henki. Eikö olekkin järjetöntä? Olenko ihan normaali? Vai ihan hullu? Mutta kaiken kaikkiaan haluaisin olla niin viisas kuin Lecter. Hän on niin viisas ja aina askeleen edellä. Nyt kuuntelen Hannibal Soundtrack ja taidan olla rakastunut. Tämä on varsinkin ihana!

prinsessoja ja hulluja

Olen väsynyt tieltä väistymään. Haluan kerrankin olla minä. En pyytelisi anteeksi tekojani tai että tekisin asioita vain siksi että joku muu olisi onnellinen. Kyllähän minäkin saan olla onnellinen? Onnelisuus on vain vaikeaa, varsinkin hulluna. Tai ehkä hullut ovatkin kaikista onnellisempia ihmisiä? Ehkä sittenkin olen onnellinen? Ota mut syliin, pitele, mut älä omista. 

Oon oppinu käyttämään tuollaisia söpöjä "saparoita". Hiuskriisi on päällä. Tekisi mieli pitää pinkki, mutta samalla sisäinen gingerini haluaa päästä esille. Hankalaa.

Taidan olla rakastunut.

"mut kirjoitan susta lauluja vielä 2080-luvulla"

Oon nyt kuunnellu sannin 2080-luvulla kappaletta varmaan kymmenettä kertaa peräkanaa. Ja se on ihana. Innostuin maalaamaan. Mitään täysin omaa en oo vielä keksiny, lähinnä otan muiden omia ja "muokkaan" niitä omanlaisiksi.

Haluaisin oikeasti maalata. Toteuttaa itseäni, mutta se on vaikeaa kun lahjat maalaamiseen puuttuu. Olen kyllä kuullut, että: "Jokainen osaa maalata/piirtää/laulaa/tanssia omalla tavallaan" En usko sitä. Sehän tarkoittaa, että jokainen olisi hyvä. Mutta kun minä en ole hyvä misään.

Olen ehkä rakastunut ihastunut.

Rakkaus on vahva sana ja vahva tunne. En varmaan tule koskaan tuntemaan sellaista tunnetta. Älä ihmettele, rakastan kylllä lähipiiriäni, mutta siitä jos pitäisi jotakuta "rakastaa" tuntuu mahdottomalta. Joten päädyn olemaan vain ihastunut.

Sinä ja hän, sen ymmärrän.

Hannibal, Hannibal Lecter.

Tohtori Lecter. Hannibal Kannibal

Will Graham.

Toivottavasti tästä maalauksesta tulee jotain.

vanhat 2015

never thought that I could be, I could be happy, happy

en osaa olla onnellinen. en anna itselleni lupaa olla onnelline.

miksi?

ehkä siksi, koska jos olisin onnellinen yksi "minuus" katoaisi.

tällä "minuudella" tarkoitan siis masennustani.

mutta ehkä tänä päivänä antaisin luvan itselleni olla onnellinen.

minulla on

ystävät,

perhe,

hän,

ja

he.

ehkä nyt voisin antaa itselleni luvan olla onnellinen.

tähän auttaa van yksi laulu

Marina and The Diamonds - Happy

Couldn't relax, couldn't sit back
And let the sunlight in my lap
I sang a hymn to bring me peace
And then it came, a melody

plants are beautiful

toivon yleensä monia asioita. 

joko ne ovat suuria tai pieniä asioita, niin kuin nämä:

"olisin kaunis"

"olisin laiha"

"osaisin kirjoittaa"

"osaisin rustailla runoja"

mutta koskaan en ole toivonut

"olisinpa onnellinen"

kasvit ovat kauniita, vaikka en niitä osaakkaan hoitaa. niitä on kiva katsella. aina vähän väilä, joskus ei ole aikaa.

AIN'T YOUTH MEANT TO BE BEAUTIFUL?