Oon x-määrän aikaa miettiny,
että oonko mä oikeesti ollu niin pahoin masentunu?
Etten olisi vaan "feikannu" kaikkia mun ajatuksia ja tunteita?
Juuri tuon 'attention seeking' takia.
Terapeuttini sanoi, että: "Et ole"
Uskon häntä.
Miksi en uskois?
Hän myös sanoi, että oon nykyään jo niin "tasapainossa",
että en tunnista niitä tunteita ja ajatuksia.
Sen takia luulen, että olen kesinyt kaiken vaan.
Uskon häntä.
Mutta silti, kun luen mun vanhoja tekstejä niin kyllä mä tunnistan sen pahan olon,
mikä sillä nuorella tytöllä on ollu.
Välillä ne tunteet tulee takaisinki,
ei niin pahoina, mutta tulevat kumminkin.
Itkin tuossa yhtenä sunnuntai-iltana (taas se vitun sunnuntai) kavereilleni whats appin kautta.
Yritin selittää heille, varmaan huonosti, koska he eivät osanneet auttaa.
Kuka osaisi?
Eikä se mitään, arvostin sitä että he kuuntelivat edes.
// otsikon kaappasin täältä
Ei kommentteja:
Lähetä kommentti